Joulupukki on turkkilainen piispa!


Jouluna otamme etäisyyttä arkeen ja hiljennymme pohdiskelemaan menneitä sukupolvia ja omaa elämäämme. Muistelemme lapsuutemme joulua, teemme yhdessä, syömme, saunomme, pelaamme ja keskustelemme. Muutaman arvokkaan päivän aikana hiljennymme pohtimaan mennyttä ja tulevaa.

Joulun perinteet yhdistävät meidät menneisyyteen, muihin kansoihin ja kulttuureihin. Joulussamme on ripaus eteläeurooppaa, itää ja antiikkia sekä aimo annos skandinaavista perinnettä sekä luonnonuskontoakin.

Pyhä vai pakanallinen?

Sanan "joulu" tiedetään olleen Pohjolassa käytössä jo esikristillisenä aikana viitaten pakanalliseen talvipäivänseisauksen juhlaan. Pakanallinen juhla sidottiin 900-luvulla Ruotsissa kristilliseen Jeesuksen syntymän muistojuhlaan, joka sattuu samoihin aikoihin keskitalveen. Juhla säilytti kuitenkin Ruotsissa ja Suomessa pakanallisen nimensä "Jul/Joulu" - toisin kuin muualla Euroopassa "Christmas/Weichnatt".

Kristillisen joulunvieton pääpäivä oli alkujaan loppiainen, johon joulunvietto nykyään päättyy. 300-luvulta on olemassa kuvaus siitä, miten Jerusalemin piispa pappeineen, munkkien ja suuren ihmisjoukon kera lähti Betlehemiin Jeesuksen syntymäluolaan pitämään yöjumalanpalvelusta.

Rooman piispa Libelliuksen tiedetään taas viettäneen Vapahtajan syntymäpäiväjuhlaa ensimmäisen kerran jonain joulukuun 25. päivänä vuosina 354-360. Tuolloin Rooman seurakunta tahtoi vierottaa kristityt samaan aikaan vietettävistä pakanallisista hurjista ja siveettömistä voittamattoman auringon - sol invictus - juhlista.

Jouluolut

Suomalaista pakanalllista kekriä - pellon jumalan juhlaa - vietettiin Mikaelinpäivästä Nuutipäivään. Mikaelinpäivänä hyvissä ajoin ennen joulupyhiä miehet kokoontuivat useaksi päiväksi "juomaan joulua". Kyseessä oli eräänlainen pikkujoulunvietto, jolla pyrittiin varmistamaan tulevan vuoden sato. Jouluolut oli vahvaa: "Mustanpunaisena se kuohui kiulussa, ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivoissas. (Seitsemän veljestä)"

Jouluna ei taas juotu lainkaan sillä joulun tiedettiin olevan vaarallista aikaa. Pitkät yöt juuri joulun aikaan merkitsivät sitä, että pimeät voimat olivat liikkeellä. Jouluna kuolleet liikkuivat elävien joukossa. Isäntä vartioi tuolloin kotia, pihaa ja elukoita.

Joulupäivä elettiin rauhallisesti eikä kyläilty - mutta Tapaninpäivänä alkoi melske - joulurieha joka jatkui Nuutinpäivään asti. Miesvoimin kierrettiin tuvat tynnyrinpesijöiksi sonnustautuneina ja tyhjennettiin oluttynnyrit.

Joulun taika

Jouluaattona kun ovissa ei enää kuljettu kiersi isäntä talonsa piirtäen jokaiseen oveen ikivanhan joulumerkin - ristin ympyrän sisälle - ihmisen muinaisen merkin. Jos joku uskalsi jäädä merkin avulla suojattuun paikkaan yksin saattoi hän kuulla eläinten puhuvan ihmisäänin. Ruuminvetolänget olallaa saattoi ulkoa kurkistaa tupaan - se jolla oli päätön varjo takanaan oli ensi jouluna vainaa.

Pohjoismaissa joulun viettoon on aina kuulunut vainajien kunnioittaminen etenkin juhla-aterian ja joulusaunan muodossa. Vainajien uskottiin olevan aktiivisimmillaan joulun aikaan - joulun kahtenatoista yönä. Jouluun kuuluu tarinat tontuista, haltijoista ja kynttilöillä loistavasta vainajien joulukirkosta (vainajat oli haudattu kirkon laittian alle). Tupaan jätettiin vainajille katettu pöytä yöksi. Jouluöinä ei sopinut nukkua paljon niinpä valvottiin leikkimällä joululeikkejä.

Saunaan vietiin saunomisvarusteet ja kestitystä. Sillä entisten löylymiesten eli näkymättömän väen tiedettiin ottavan sen haltuunsa auringon laskettua. Joissain taloissa sijaittiin puhtaat oljet peteihin ja talon väki nukkui lattialla oljilla, jotta vainajat saisivat nukkua sängyissä.

Jouluun kuuluu myös enteet ja ennustelu tulevasta sekä pohdiskelu ihmiseksi tulon ja ihmisenä olemisen kokemisesta. Joulu-unia on pidetty erityisen enteellisinä ja niihin on valmistauduttu käymällä avannolla kastamassa hihat tai valelemalla silmät tinanvalantavedellä, pidättäymällä puhumasta ja hiljentymällä kuuntelemaan tenhokkailla paikoilla.

Joulunaika oli rajojen ylittämisen aikaa - rajat ystävän ja vihollisen, elävän ja kuolleen, köyhän ja rikkaan, nuoren ja vanhan välillä hämärtyivät. Henkimaailma oli edustettuna joulupöydässä nälkäkurjen, valkojen, tapanien, joulumuorien ja joulupörröjen sekä muiden naamioituneiden hahmojen muodossa. Takan tuhkaan ilmaantui jouluöisin tulevia ja poistuvia jälkiä.

Jouluun kuuluu perinteisesti vahva yhteisöllisyys - neuvonpidot ja päätöksenteot sujuivat tällöin onnellisimmin. Kuninkaat ja päälliköt kutsuivat heimon vanhimmat ja sukujen päämiehet joulupitoihinsa ja talvikäräjiin heti joulurauhan päätyttyä ja tuolloin pidettiin myös suuret markkinat.

Joulukukat ja joulukuusi

Jouluun kuuluu perinteisesti puhtaus. Koko tupa on ollut tapana siivota ja jokaisella piti jo ennenmuinoin jouluna olla jotain uutta päällä. Tupaan ei suinkaaan tuotu kuusipuuta - kuten nykyään on tapana - vaan kuusenhahkoja lattioille ja lehtipuun versoja. Ne saatiin lehtimään ja niillä virvottiin. Elävä kasvi toi elinvoimaa ja onnea taloon. Tätä perua on nykyään yleiset joulukukat.

Joulukuusi taas on Elsassissa 1600-luvulla alkunsa saanut perinne. Kuusen käyttö levisi 1700-luvun lopulla kaikkialle Saksaan, Ranskaan, Pietariin ja Pohjoismaihin. Saksan hallitus koetti turhaan estää tämän metsien raiskauksen Goethen ja Shillerin ylistäessä kuusen kotiin tuomaa tunnelmaa.

Syy kuusen leviämiseen oli kuitenkin alkujaan poliittinen mielenilmaus. Joulukuusen kynttilöiden sytyttäminen nähtiin kansallisena mielenilmauksena Napoleonin sortovaltaa vastaan. Saksalaiset soturiperheet toivat tavan koteihinsa. Suomessa kuusen käyttö yleistyi vasta 1800 ja 1900 lukujen taitteessa.

Jouluruoka

Joulukinkku tai sianpää on muisto muinaisskandinaavien joulupidosta. "Julgalt"illa lepyteltiin auringon, sateen ja hedelmällisyyden jumala Freijaa. Miehet osallistuivat myös jouluruan valmistukseen mikä viittaa niiden uhriluonteeseen.

Lanttu- ja naurislaatikot ovat perua ajoilta jolloin kaikilla oli lanttu- ja nauriskaskensa mutta ei perunapeltoa.

Uutta on ollut tapana vieroksua joulupöydässä jotteivät jouluna tuvassa vierailevat vainajat sitä paheksuisi. Samasta syystä jouluruokia ei ole saanut ennalta maistella. Ja syödä piti paljon - jouluyönä piti yhdeksän kertaa syödä ettei tulevana vuonna nälättäisi.

Joulupukki ja tontut

Lapset pelkäävät syystä joulupukkia. Pukki ei pohjoismaisessa jouluperinteessä ollut mikään kiltti hahmo. Hän oli olkipukin näköinen paha henki, jota tuli pelätä.

Ennenmuinoin talon vanhin mies lähti riihelle joulua noutamaan. Hän tuli takaisin naamioituneena - asteli kolisten tupaan, pysähtyi ovensuuhun kuin outo pitkämatkainen vieras ja kysyi "Saako Joulu tulla sisään? Minä tuon teille hyvän sanoman". Talonväki toivotti Joulun tervetulleeksi ja emäntä tarjosi hälle sahtia. Talon väki ryhtyi kokoamaan pahnoja ovelle päin ja viskomaan olkia kattoon mainiten peltojen, kaksien ja eri viljalajien nimiä. Niin monta kortta kun kutakin sanaa vasten tarttui kattoon, niin monta riihellistä sai siltä pellolta tai sitä lajia puida.

Vasta 1800-luvulla säätyläiskodeissa pukkiin ruvettiin liittämään lahjoja. Joulupukki parrakkaana möhömahaisena miehenä on perua St:Nicolauksesta, Myran kaupungissa Turkissa vaikuttaneesta piispasta, joka oli tunnettu sekä merimiesten suojelijana että lasten ystävänä ja auttajana. Vuonna 1087 italialaiset merirosvot varastivat hänen jäännöksensä ja kuljettivat ne eteläiseen Italiaan Barin kaupunkiin. Norrmannit valloittivat 1100-luvulla vuorostaan Barin kuljettaen Nicoaluksen palvonnan merellisenä tapana kotimaihinsa.

Tonttu oli puolestaan kodin suojahenkin, jonka kanssa kannatti pysyä hyvissä väleissä sillä hän oli äkkipikainen eikä sietänyt piloja. Mikäli häntä loukattiin järjesti hän ikävyyksiä.



Joulutarina autenttisena kokemuksena - kerrottuna tarinana yrityksen tilaisuuksissa
Tuomme taloon joulurauhan kertomalla joulukirkon, joulusaunan, jouluruuan ja jouluoluen tarinan. Kerromme myös joulukuusesta, lahjoista, tontuista ja pelottavasta joulupukista sekä joulun magiikasta.
Joulutarinamme on älyllinen viihteellinen ohjelmavaihtoehto yrityksen joulutilaisuuksiin.


Tarinamme on lahja kuulijoille. Se jättää jälkeensä jotain pysyvää, nimittäin kertomuksen, jonka kuulija voi edelleen välittää ystävilleen ja perheelleen oman joulupöydän ääressä kinkkua leikatessaan.



 

osterman.fi